Käytiin pitkästä aikaa Terhin kanssa metsäjälkeilemässä. Viime kerrasta on aikaa varmaan vuosi, joten hyvin varovainen jana mistä käytiin ottamassa haju ja jälki oli vain n.200m, kaksi kulmaa ja muutamat namit. Jana meni yllättävän hyvin mutta jäljestäminen oli turhan vaihdikasta, tuntuu että tuo oli aivan pihalla koko hommasta. Ensi kerralla vähän ylimääräistä virtaa pois vaikka lenkillä, ja paljon nameja josko sitten muistuisi taas mieleen.

Kun virtaa kerran tuntui riittävän, niin laitettiin ruutuun kolme esinettä ja käytiin yksitellen ottamassa hihnassa ensin haju ja sitten suora lähetys. Meni hyvin ja tuo tapa tuntui hyvälle motivaation lisäämisessä. Ruutuakaan ei olla pahemmin tänä vuonna treenattu, harmi koska vielä syksyllä se meni aika hyvin. Mutta jospa nyt löytyi tapa millä saadaan lähetyksiin suoruutta ja koiraan lisääintoa.