Ollut vähän taukoa tässä päivittelyssä, jatketaan...

Bräne on ilmoitettu 20.8.2011 olevaan ztp-testiin ja sitä varten on treenailtu koko kevät ja kesä DTT:N treeneissä. Nyt oli aika käydä pääkaupunkiseudulla kokeilemassa, miten B toimii testin maalimiehen kanssa. Positiivinen yllätys oli se, ettei koira ollut moksiskaan uudesta paikasta ja äijästä. Henkilöryhmiä ollaan treenattu niin että kontakti on ollut hyvä juttu, nyt kävikin ilmi että haetaan mieluummin koiran kontaktin ottamista muihin ihmisiin. Hyvin onnistui sekin vaikka B olikin vähän hämillään, haisteli iloisesti ihmiset läpi ja alkoi sitten taas seuraamaan. Ei säpsyillyt sateenvarjoa eikä räminää. Ampumista ei otettu mutta treeneissä ei ole enää ottanut mitään häiriötä.

Tolpassa jäi haukkumaan kun olin näkösällä, "tuomariin" suhtautui hyvinkin tuttavallisesti ja kaverillisesti :D Seisoi nätisti levyn päällä, antoi mitata hyvin ja katsoa hampaat, tosin suuta saisi kuulema avata enemmän.

Puruissa ongelmana oli lähinnä se ettei tuolla ole otettu hallintaa, ja piilolle meneminen on vähintäänkin vauhdikasta ja äänekästä. Sitä ei nyt enää aleta muuttamaan kun kuitenkin noinkin puree hyvin.

Tuomio oli että koira on hyvä mutta ohjaaja ihan uuno... Tästäpä hyvä jatkaa, ens viikolla uudestaan ;)